Me, designer

Ravelry on se neulojan-virkkaajan-värkkääjän taikalaatikko, jonka varmaan kaikki asian harrastajat tuntevat. Minulla on ollut siellä tili jo vuodesta äimä ja värttinä (2007) asti. Olen lykkinyt sinne kuvia ja pieniä kommentteja omista tekeleistäni ja tadaa, muutaman tekemäni työohjeenkin. Tänään kippasin uuden ohjeen eli tällaiseen nuken villatakkiin:

Ei mikään yksinkertainen keissi. Ohjeen kirjoittaminen alkoi kuukausia sitten- no toki välillä oli pitkiäkin taukoja. Tietysti testailin ohjetta useaan kertaan neulomalla monta pientä villatakkia, kuin myös kuvia varten. Nukkien suostuttelu kuvattaviksi - ei vaines, ihan ne tykkäsivät, vaikka ilmeet eivät ihan intopinkeiltä näytäkään.

Kun teksti oli valmis, kuvat paikoillaan ja kokonaisuus tallennettuna pdf:nä, aloitin julkaisemisen. Voi itku ja katku, sehän vasta työlästä olikin. Haparoin joka kohdassa ja niiden väleilläkin, ja tuloksena oli, että 'ohjeputiikissani' on nyt kaksi kopiota tuotteestani. Kylläkin sentään vain toisessa on lataamismahdollisuus. Mutta kun se toinen pitäisi saada poistettua 😬En pysty tekemään sitä itse vaan joudun odottelemaan ylläpitäjän ystävällistä työntekoa. Kaipa poisto aikanaan onnistuu (mahd. pian t. hätäpäinen).

Ladattava ohje tässä, olkaa hyvät!

Nämä kuvat ovat myös ravelryssä mutta pistänpä tännekin.

Kaksi variaatiota heidän itsensä yllä.

Alakuvissa vasemmalla kirjonnalla koristeltu, oikealla barbien mittaan suurennettu napillinen villatakki.

Tykkäsin lopputuloksista noilla raidoittuvilla langoilla. Näin pieneen nuttuun raitojen sommittelu useammalta päältä kyllä tietysti onnistuu myös. Kirjontakin oli aika hauskaa. Mutta neuloksen vaihtaminen toiseksi muuttaisi tietty neuletiheyttä, ja sitten oltaisiin kaikenmaailman laskutoimitusten edessä. Joskus toiste, kokonaan alusta mitat, mallitilkut jne.

Mammalan ompelimosta taas

Pikkuväen äiti vihjaisi, että ihailee lapsilla lappuhaalaria ja -hametta. Mamma kipaisi saman tien kangaskauppaan.

Raitakangas väreilee kuvassa 😳

Haalarien kaava löytyi hetimiten, ja ompelussa ei tarvittu mitään erikoisia jumppaliikkeitä. Koko tietty reilu kuten aina lasten kamppeissa.

  

Sopivaa lappuhameen kaavaa ei ollutkaan sellaisenaan. Muokkailin lapun, kuosittelin helmaosan, pihistin taskujen kaavat lappuhaalarista ja mittailin helmafrillat. Vyötärölle taakse pujottelin säädettävän kuminauhan, ja olkaimiin ompelin kolmet napit. Alempana vielä yksityiskohtakuva iiihanista frilloista. Miule kans!

 

Kangaskaapissa makoilee aika monta jämäkangasta ja -palaa. Niiden vähentämistä pandahaalarissa ja teepaidassa.

Keskiaikatapahtumassa on kiva, jos lapsillakin on jotain aiheeseen liittyvää kampetta. Aikoinaan kaikki pienet puettiin mekkoihin, vaan eihän nykypäivänä pienikään poika mekkoa käytä. Mitäs teemaan liittyvää sitten? Päähine vaikka.

Kirjailin reunaan suuria kananvarpaita pistoksen kanssa hienoilla koukkupolvilla.

Työteliäs viikko

Mamma vähän innostui.

Uutta kampetta Miina Alviinalle

Kun näitä alkoi syntyä, niin ompelukone kävi kuumana ja ompelin kaikki yhden viikon aikana.

Ensimmäiseksi syntyi kesämekko hattuineen pinkkikirjavasta puuvillakankaasta, kaavat nimellä Pirteä farkkuasu kirjasta Nuken omat vaatteet. Mekossa takana tarranauhakiinnitys, ja pukeminen onkin niin maailman helpointa. Hatun kanssa taistelin ja kiristelin hampaita, kun kupuosa ei sitten millään mahtunut päähän (ihme mitoitus!). Purin takasauman ja ymppäsin taakse kolmion muotoisen lisäpalan. Tykästyin tuohon lieriin kovasti.

Pitkähihaisen paidan kaavan olen joskus repäissyt lehdestä SK 5-6/2014. Jutun kuvassa paita on kylläkin lyhythihainen. Tähän paitaan tuli eteen kehuja saanut leikkaus - kangas ei riittänyt kokonaiseen etukappaleeseen :-D Takana taas tarranauhat, ja niistä vinkki muistiin: ompele ne kiinni siksakilla niin ompelu on helpompaa ja pysyvät varmemmin irtoamatta. Lehden samassa jutussa on  muitakin kivoja kaavoja: hihaton mekko, lappuhaalarit, tossut, huivi ja pöksyt, jotka ompelin myös ja lopulta jätin ilman lahkeensuun kuminauhoja. Ne tulee varmaan kuvattua jonkun toisen paidan kanssa. Tähän muistiin tieto trikoosaumojen ompeleista: siksak pit ja lev 2,5 eikä mitään huolitteluja, kun vähänhän näitä pestään, jos ollenkaan.

Paidan alta pilkottaa vaippa, leikeissä varmaan suorastaan must. Taiteilin tilkkujen kanssa niin, että sain sekä pepun että masun päälle keijukaisen oikein päin. Sisäpuoleksi löytyi pala jotain pehmeää, hieman paksumpaa neulosta, joka mielestäni natsaa tähän tuotteeseen oivallisesti. Vaipan kaava on Kangaskorjaamolta, iso kiitos sinne @-`-,-  Kirjassa Nuken omat vaatteet olisi ollut vaippapöksyjen kaava. Eikös semmoiset ole jo täysin vanhanaikaiset?

Olkaimellisen mekon/liivihameen kaava on tukevasti muokattu kirjan Nuken vaatteita isoäidin tapaan Farkkuhameen ohjeesta. Taas oli kangasta niukasti, helmaosasta tuli kapeampi kuin kaavassa. Yläosasta jätin takakappaleen pois, joten vyötärölle piti kuositella pituutta lisäpaloilla takana, ja olkainten pituuden ja kiinnityspaikat takana mallasin sovittamalla. Tarranauhakiinnitys on tässäkin ihan paras pukemisen kannalta. Taisin vihdoin päästä hellittämään siitä, että nukenvaatteiden rakenteiden pitäisi olla samat kuin ihmisenvaatteissa.

Yöpuku/potkupuku/oloasu/mikä vaan oli yllättävän helppo ja nopea ommella. Paitsi. Jalkaterät olivat kyllä täysin ufot. Runttailin palat yhteen omin päin; onneksi pikkujalat mahtuvat niihin. Hihoista tuli liian pitkät, ja pääntie vähän ahdistaa tuon resorin kanssa, mutta asiakas ei marmata. Vetoketjun ompelun varmistelin harsimalla, t. nimim. liian monta kertaa päreensä polttanut. Tämä kaava on Norsukuvioinen potkupuku taas isoäidin tapaan. Asuun kuuluvaa pipoa en tehnyt, vaikka ei se yhtään hullumpi olisi ollut - ehkä joskus toiste, kun mustikkakangasta vielä pala jäi.

Muutama sana noista kirjoista. Isoäidin tapaan on kotimainen ja omat vaatteet alun perin norjalainen. Tämä kyllä näkyy. Isoäiti on suunnitellut monen monta vanhanaikaista nukenvaatetta - no se on hänen tyylinsä. Norjassa ollaan ulkoilmaihmisiä ja muodikkaita, ja näin on nukeillakin. Molempien kirjojen kaavat ovat helposti piirrettäviä, ja sisältävät (keskenään vähän erimittaiset) saumanvarat. Isoäiti on fiksusti laittanut sanallisten ohjeiden yhteyteen piirrokset kaavapaloista, Norjassa semmoista ei näköjään tarvita, mikä kismitti minua kyllä. Molempien kirjojen sanalliset ohjeet ovat vähemmän ommellutta nuken pukijaa ajatellen harmittavan niukat, ja ompelujärjestyksissäkin on mielestäni sanomista. Yhteensä hurjan paljon erilaisia asuja ommeltavaksi. Ja mammallahan on noita kankaanpaloja...

Tässä kohtaa tälle nukelle ompeleminen osoittautui vain mamman omaksi iloksi. Tirriäinen ei innostunut eikä äitinsäkään lämmennyt vaan hehkutti barbeilua. Niin tai näin, oli hirmuisen kiva viikko Pfaffin ääressä. Kutittelee ottaa uusiksi.

 

Näin korjasin - vai?

Työtuolini pehmustetyynyssä on tilkkutyöpäällinen. Olen ommellut sen joskus teini-iässä. Puserokangastilkkuihin oli tullut reikiä. Purin ne palat irti. 

Neljä palaa, á 10x14 cm.

Leikkasin uudet, samankokoiset palat. Ompelin ne poispurettujen tilalle. TIP: ompelin ensin kaksi vastakkaista reunaa ja sitten ne toiset vastakkaiset. Sain kaikki kulmat helposti kiinni niin.

Pitemmät sivut ensin, sitten lyhyemmät.

Ehdin jo ilahtua tuloksesta. Mutta mitä huomasinkaan, kun olin pujottanut tyynyn takaisin päälliseen. 

Vetoketju repsahtanut rikki, tilkun vanha kangas revennyt

😖

Vanhat ja vielä vanhemmat

Teemalla stash buster: kätköistä löytyi yhtä sun toista vanhaa ja vielä vanhempaa.

Kaapin ylimmän hyllyn muovilaatikosta kaivautui pari keskeneräistä työtä, toinen neulottu, toinen virkattu. Neulotusta tarinaa joskus toiste, mutta virkatusta tällaista:

Olen vuonna koukku ja kiepaus virkannut jostain (nykyisin käsittämättömästä) syystä läjän pieniä isoäidin neliöitä. Osa niistä oli kerroksen tai parin kokoisia, suurin osa isompia. Laskin kappalemäärän: kyllä niistä jotain voisi tulla. Virkkasin kaikki samaan kokoon. Laatikossa oli keränen tummansinistä lankaa, ja tein sillä jokaiseen neliöön vielä yhden kerroksen samalla yhdistäen neliöt toisiinsa. 

Pieni peitto siitä tuli, nukelle vaikkapa. Kuka leikkisi?

Lukemattomien käsityöpussinyssyköiden joukosta yhdessä piileskeli lisää virkattuja neliöitä. Päävärinä rohkea punainen, kaksi eri kokoa ja jonkun lankataiturin malli.

Pieniä oli semmoinen määrä, että taas joku nukke sai peiton. Isoista en jaksa alkaa sommitella mitään vaan ne menevät suoraan kierrätyskeskukseen.

Eikä ihme pussilöydöt tähän loppuneet eikä neliöt!

Tämähän haiskahti suoralta kädeltä Kalevalapeitolta. Se ohje julkaistiin 2017 Suomen juhlavuonna, ja kuulemma peittoja on virkattu kymmeniä tuhansia ympäri maailman (oho!). Langat tarkoin valituin sävyin sai tilata. 

Pikapikaa näkyi kuvia myös yksivärisistä kalevalapeitoista. Mielestäni niissä on ilmavuutta ja tyylikkyyttä eri tavalla kuin originaalivärityksellisissä peitoissa. Varmaan sen takia omasta pussistani paljastuivat nuo yhdellä sinisellä virkatut. Halusin kait kokeilla ohjeessa käytettyjä erikoisia silmukoita - ja hyödyntää totaalisen kesken jääneen neuleen purkulankaa. Näin muistelen.

Lankaahan on vielä, sekä purettuna että käyttämättömänä. Yhden neliön ehdin kopsata melkein kokonaan risteilyajanvietteenä, ja miksen tekisi muutaman vielä lisää. Kaikki alkuperäisohjeen neliöt eivät miellytä minun silmääni, mutta valkata tietty voi. Peittoa meille ei tarvita, olisiko vaatekäyttöä. Paita... liivi edes?

 

Lankoja piisaa, voi mokoma

Stash busting - mikä se on suomeksi? Lankavaraston tuho? Mikä tahansa, sitä tässä on yritetty harrastaa. Kas kummaa, kun nuo langat eivät meinaa loppua eikä edes vähetä niin millään! Kuvassa vain yhden lootan sisältö.

 

Sukkalankojen kanssa on ehkä helpointa päästä voittajaksi, koska sukkien neulominen ei kyllästytä. Isoa puseroa neuloessa huomasin, että kädethän siinä väsyvät, vaikka kuinka pyöröpuikoilla neulonkin. Sukat, tai miksei pipo, eivät rasita samalla tavalla. Ja tulee valmista. Toisaalta kuinka paljon niille sukille on tarvetta? No, heitänpähän kulahtaneimpia manan majoille, ja isäntä tehköön niin myös.

Tässä kuvia joistakin valmistuneista.

Raitalangat... Pari seiskakerää meni näihin. Alempi kummallisesti loppui kesken kaiken, vaikka käytin ihan kaikki pätkätkin. Tuuttasin kakkossukkaan sitten edes vähän-sinnepäin-värisiä matkien raitojen leveyksiä. Kyllä noita käyttää voi, kotioloissa ei ole niin nuukaa.

Toisensorttinen raitalanka: 41% co, 39% wo, 13% pa, 7% pes ja puikot 2½. 

Halusin haastetta ja neuloa jollain Cookie A:n ohjeella, kun hänen kirjojaan hyllyssäni nököttää. Valitsin Eunicen. Ei hassumpi palmikko-pitsi -neulos, kun sen sielunelämään pääsi sisään. Vaan ohjeessa oli ällöttävän turhauttavia virheitä! Kirjan kustantaja on tunnustanut ne ja julkaissut korjaukset. Jätin ne kylläkin oman onnensa nojaan ja kehittelin omiani. 

Näitä sukkia käyttäisin julkisestikin. Olisipa vaan jotkut sievät kesäkengät, joihin mahtuisivat.

Punaisia lapasia

Löysin kätköistä kaksi kerää punaista sekoitelankaa. Miksi oi miksi olen koskaan ostanut sellaista, jossa on akryyliä?! Ehkä se oli jotain überhalpaa - en keksi muuta selitystä. Anyway, halusin eroon siitä, enkä muuta keksinyt kuin lahjoituslapasia.

Lahjoituslapasia uhhhh-sekoitteesta

Ensin tuli nuo harottavapeukalolliset. Harjoittelin jälleen kerran paljon kehuttua intialaista peukalokiilaa. Onnistuihan se, mutta ei mene meikän logiikkaan, vaan joka kerran pitää katsoa ohje jostakin. Jääköön tiimalasikantapään kanssa sarjaan "rakenteet joita ehkä vielä joskus harjoittelen lisää". Merkki aivon kalkkiutumisesta, kun turvaudun vanhoihin tuttuihin juttuihin?

Seuraavaksi innostuin pistämään pitsiksi. Etsiskelin silmukkamäärään sopivan mallin The Harmony Guides -kirjastostani, mutta ohje oli tietysti vain sanallisena. Siispä rukkasin sille helpotuksen merkkeinä ruutupaperille. Klassiset peukalokiila ja kärkikavennus ilman hampaiden kiristelyä.

En ole koskaan aiemmin neulonut Lovikka-lapasia, kumma kyllä. Sen kummemmin silmukoita tai kerroksia ennalta suunnittelematta neuloin peukalokiilattomat vantut. Koristeisiin löysin vaaleaa ja tummaa harmaata, etsin kuviointiin mallia pinterestin kuvista ja ruudutuksen tekeminen oli loppujen lopuksi tosi hauskaa, kun sain rytmin löytymään. Ei hassumpi lopputulos.

Ja huh, vielä oli sitä punaista jäljellä, tosin niin vähän, että arvasin, ettei se riittäisi enää yksin lapaspariin. Kuvan tuommoisista kissalapasista kavereineen olen nähnyt monessakin paikassa ja tallentanut pinterestiinkin. Lankava on julkaissutkin ohjeen (arvelen, että yksi monista, joita eivät ole itse kylläkään suunnitelleet 😡) ja siitä otin sekä silmukat että kerrokset - nolottavan helppoa. Korvien silmukointijäljestä tuli epätasainen, koska hölmöyksissäni päättelin langanpäät silmukointilankasilmukoihin nurjalle, ja jälki alkoi kiristää. En jaksanut purkaa tai muutenkaan korjailla, halusin vihdoin eroon tästä lapasprojektista. Pyydän anteeksi häneltä, joka ehkä joskus nuo lapaset käteen vetäisee.

Sinne menivät punaiset sekoitekerät. Toivottavasti lapasista on jollekin joskus iloa 😺

 

Retrovärit

Lankavaraston tuhoaminen jatkuu. Jouluisista kettulapasista jäi aika tavalla oranssia Nallea, ja laatikossa pyöri myös mustaa, valkoista ja punaista. Ne resonoivat tätä talvea pinteessä pitäviin paukkupakkasiin, joten puikot esiin. Halusin mukaan vielä yhden voimakkaan värin. Nallesta ei löytynyt sopivaa, mutta ärjyvihreä Marimba halusi kyytiin.

Kuviomallia varten selasin taas kerran neulekirjastoani. Jämälankasukat 2 -kirjan ohje Graffiti huuteli pääsyä tähän värimaailmaan. Ohjeesta sain sopivasti silmukkamäärän, valitsin tuhtipohjettani varten sen suuremman koon. Turhat silmukat sumplasin kantapään aikoihin.

Kolmosen puikot. Sukissa saakin neuloa aika napakkaa.

Kuviopa ei ollutkaan ihan helppo. Sähläsin sen kanssa kolme mallikertaa ennen kuin aloin pystyä lukemaan sitä neuleesta ilman ruutupiirroksen apua. Sittenpä se olikin niin hauskaa neulottavaa, että jatkoin sitä  myös jalkaterässä ohjeen raidallisuudesta poiketen. 

Edit: Tämä sukkapari meni huhtikuussa synttärilahjaksi läheiselle Ulla-ystävälle.

Räven raskar jne.

Olen aina, ikuisesti ja joka joulu liemessä lahjojen kanssa. Kun kaikilla on kaikkea, tai lapsenlapsille toisen puolen suku ostaa enemmän kuin kaikkea. Ja kun sitten itse ja me saamme lahjoja niiltä, joille en osaa keksiä mitään kätevää, tarpeellista, haluttua. 

Onneksi sain joulun alla pari tilausta. Vanhempi poikani toivoi puurokippoja jo aikaisin syksyllä, ja hänelle meni paketissa muutakin. Nuorempi toivoi collegehousut, ja ompelin. Harmi, kun kuva jäi ottamatta. Pienokaiselle toivottiin nukkuma-asua (tai miten tuon nyt nimittäisi), ja sehän olikin jo helppo homma, kun isosiskolle olin kaavoittanut ja ommellut aikanaan samanlaisen. Isosiskolle kuulemma kaikki pinkki olisi mieluista, joten sen värinen kangaspala kaupasta, kaavat lehdestä ja saumuri hommiin. 

Miniän toive oli yksilöidyin (yksilöidä -> eikö vain taivukin noin): kettulapaset läpän kera. Sain kuvan hänen aikaisemmin saamastaan parista, jossa koko ei ollut osunut kohdilleen. Etsin lisävirikkeitä pinterestistä, ja niitähän löytyi kasapäin; taitaa olla revot muodin huipulla aina vaan. Tuumailemista riitti. Lankalaatikossa majaili mistälie peräisin ollut oranssi Nallekerä, ja siihen sopivat silmukkamäärät oli ihan helppo selvittää. Läppärakenteessakaan ei ollut mitään kummallista. Vaan se kettunaama. Mieluista, ihan suoraan kopsattavaksi soveltuvaa en nähnyt. Onneksi - eipähän tule linnatuomiota plagioinnista. Ennen kuin tyydyin lopputulokseen olin purkanut sen seitsemän kertaa ensin lapasen kärjen neulonnan ja sitten silmukoidun kuvio-osan. Silmiä jopa jännitin: millaiset kirjonnat niihin? Sentään ihan maailman yksinkertaisimmilla pistoilla tuli hyvät.

Joulun jälkeen lahjan saaja reklamoi. Olin neulonut peukalot ilman kärkiä, koska kuvittelin, että kaikki viittäkymmentä ikävuotta nuoremmat huitelevat kännykkää peukaloilla, ja kosketus siihen ei (tietenkään) tepsi villaneuloksen läpi, joten sormenpää pitää olla paljaana. Vaan hän toivoikin läpän myös peukaloon. Mielestäni peukussa roikkuva hattunen on vain tiellä ja kieltäydyin sellaista neulomasta. Hän suostui kohteliaana umpipeukkuun. Mutta yön yli pyöriteltyäni ajatusta liennyin ja ähräsin vielä peukkuläpät paikoillensa. En ole vakuuttunut niiden käytännöllisyydestä, mutta menköön niin, että asiakas on oikeassa.  

Repolaiset. Katsokaa nyt tuota peukkuläppää 😔

Kaikkien pikkutyttöjen lempiväri. Tykästyin noihin taskuihin, ja niin taisi hänkin. Settiin tuli mukaan vielä leggarit.

Kädet korvien korkeudella nukkuvan vauvan uniasu.

Kaiken kruununa aivan konkreettisesti isosiskon paketista kuoriutui prinsessan päävaruste.

Ei kultaa vaan puuvillalankaa ja dimangeja.

Niks naks niksilaatikko

Kerään tähän muistiin yksittäispläjäyksinä niitä sun näitä niksejä eri tekniikoista, kokeiluista, töistä sun muista, joista ei ole tarkempia esittelyjä.

 

Nappasin tämän muistiin Tuula Maarian virkkausvinkeistä.

Pitkän ketjusilmukka-aloitusketjun kiertymisen estäminen. Tuula selittää sen seikkaperäisesti hyvällä videollaan.

Peukalokiila. Lisäsin langankierrolla ja neuloin seuraavalla kerroksella sen kiertäen. 

Huomaa kiertämissuunta.

Italialainen 1o, 1n - joustimen päättely.

Huomasin, että jää helposti löysäksi = ei nätti.

  

Raitalangan voi luoda ristikkäin niin, että aloittaa värinvaihtumiskohdasta -> hauska väriefekti reunassa. Sama saadaan, jos otetaan luomiseen langat kahdesta erivärisestä kerästä. Tuloksena myös helpotus käänteen tekemiseen = neulotaan luomisreunan erivärinen osuus (valkoinen) yhteen halutun kerroksen silmukoiden kanssa (oranssit vasemmalla puikolla). 

 

Äidin oppeja: ripustuslenkin hommiin voi ommella napinläven. Nämä mikrokuituliinoissa mutta soveltuu myös pyyhkeisiin. Kirjoitin fb:n niksilaatikkoon tämän ja kerroin, että on nopeampi tehdä kuin ripustuslenkki. Joku väitti, ettei ole nopeampi. Mitä ihmettä? Tekeekö hän napinläven käsin, vai?

Remonttituulella

Huomasin pyykin jälkeen, että ties miten vanhoista collegehousuista vyötärö oli pahasti vammoilla. Muuten ehjät pöksyt - remontoin siis käyttökelpoisiksi.

Kuminauhan reuna  oli syönyt vyötärökaitaleen taitteen haavoille. Päätin purkaa kaitaleen kuminauhoineen irti.

Kaksi ommelta piteli kuminauhaa tasaisena. Ensin niiden kimppuun. Onneksi olivat ketjuommelta eli lähtivät purkautumaan langasta vetämällä.

Pahkeinen, kuminauhan alareuna oli ommeltu mukaan vyötärökaitaleen kiinnityssaumaan. Halusin kummarin talteen kokonaisena. Lisää purkamista siis.

Sekin sauma oli ketjuommelta - osittain.

Ihanuus ketjuompeleen purkajan kädessä - lankasätös.

Eipä kaitale irronnut noin vain, koska oli ommeltu muutenkin kuin ketjuompeleella. Ratkojalle riitti töitä.

Oho, sauman auettua huomasin, että saumanvara oli paksumpi kuin housut muuten. Taisi olla kankaan alkuperäinen kuosi säästynyt saumassa. Enpä ollut aiemmin ymmärtänyt, miten kulahtaneet pöksyt kuitenkin olivat.

Kuminauha oli ehjä vaan löysäksi venähtänyt. Ei saanut uutta elämää näissä housuissa. Mutta ei lentänyt roskiinkaan - vielä.

Vyötäröllä oli myös nyöri, täysin ehjä ja käyttökelpoinen.

Kun olin purkanut vyötärökaitaleen kokonaan irti, leikkasin sen puoliksi entistä yläreunataitetta pitkin. 

Taitoin kavennetun kaitaleen kaksinkertaiseksi ja ompelin paikoilleen. Napinlävet nyöriä varten jäivät sen verran taitteen viereen, että nyöri on vielä käyttökelpoinen.

Aikamoinen tovi hommaan meni. Kannattiko urakka? Housujen käyttöikä piteni. Kukkaroon säästyi uusien housujen hinta. Roskiin päätyi kapea suikale vyötärökaitaletta. 

Toisten collareiden remontoitava vyötärö odottaa.

Vaihtelua kantapäihin

Kantapään neulomisesta on tehty kokonaisia kirjoja, kuten Kantapään kautta ja Katse kantapäihin. Helposti saavutettavassa Punomossa esitellään vaikka kuinka monta tapaa tehdä sukan kantapää. Ja sitten tietysti kaiken maailman sukkakirjoissa (tarkoitan eri kielillä, eri maissa, eri aikoina jne. julkaistuissa opuksissa enkä kaiken-maailman-sanonnalla tarkoita vähempiarvoista) on kantapääohjeita joka makuun. Lisäksi on vielä tukuittain sukkarakenteita, joissa tuotetta manipuloidaan muutenkin kuin kantapäätekniikalla. Miksi siis neulottaisiin jalkaan asettuvat asusteet aina vain samalla tavalla? Miksi ihmetellä muuta kuin sitä kerran onnistuvaksi ja istuvaksi osoittautunutta tekotapaa?

No vaihtelun halusta, kuinkas muuten. Voihan siihen bravuurikantapäähänsä kyllästyäkin. Ja kenties oppimisen ilokin houkuttelee. Osaamisen rajaa ei neulomisessa ole, taitavammaksi voi kehittyä loputtomiin. 

Osaan ulkoa kolme erilaista kantapääkavennusta. Vähäisesti avustettuna selvitän vielä yhden lisää (ja opettelen senkin ulkoa, sisu vieköön!). Näin Pinterestissa kuvan tosi hauskasta, minulle uudennäköisestä kantapääratkaisusta. Kommenteissa kovasti kyseltiin sille ohjetta - haa, maksullinen. Mutta kantapään nimitys pötkähti jostain ilmoille: fleegle heel. Päätin ottaa siitä selvää. Ja Ravelrystapa löytyikin ohuelle sukkalangalle, vaiheittainen, eri silmukkamäärille, neulosvariaatioita sisältävä ohje.  

Luin ohjetta edestakaisin moneen kertaan. Oma lankani oli paksumpaa kuin ohjeen, mutta aloin sovellella. Varren jälkeen silmukoita lisättiin ja sukan muoto alkoi näyttää omituiselta. Usko lopahti, jätin tekeleen omilleen ja aloitin vertailtavaksi tutun peruskantapään (käytän tuota nimitystä, koska sitä kutsutaan eri tavoin eri paikoissa).

Vertailu: vasemmalla fleegle, oikealla peruskantapää. Kumpi näistä nyt sitten on jalan mukainen?

Sovitus: tekeleet nyt päinvastoin, vas perus, oik fleegle.

Rentoina lattialla variaatiot ovat aikamoisen erimuotoiset. Fleegle näyttää mielestäni hassun leveältä, kun olen tuohon toiseen tottunut  Vaan eipähän nuo jalassa niin kovin erilaiset ole; kumpaankaan ei jää ylimääräistä pussia eikä kiristystäkään. Olisin voinut jatkaa neulomista noista testeistä pitemmälle ja neuloa sukkaparin toiseen sukkaan toisen ja toiseen toisen kantapään.  Mutta samanlainen kummassakin sukassa oli luontevampaa. Purin vieraamman eli fleeglen. Ohjeen sille laitoin talteen. Harjoittelen ehkä vielä uudelleen.