perjantai 7. heinäkuuta 2017

Harjoittelin kantapäätä

Varpaista aloitetun sukan kätevän/näppärän/takuuvarman kantapään puute jatkuu. Tiimalasi ei isännän rintavaan jalkaan istu. Ulla-neulelehdessä näitä kantapääohjeita on useita; toimisikohan ranskalainen kantapää

Sukkani silmukkamäärä oli tietty eri kuin ohjeessa. Päätin soveltaa. Kiilaosan lisäyksiä tuntui tulevan ihan tuhoton määrä, hyvä kun silmukat puikolle mahtuivat (varresta aloitetun sukan kiilassa ei ole koskaan tuntunut siltä). Kantapohjaan tarvittiin lyhennettyjä kerroksia ohjeen mukaan kunnes jäljellä on kaksi silmukkaa. Minusta se oli liian vähän, kantapäästä olisi tullut oudon muotoinen, siispä sovelsin. Tästä sitten seurasikin se ongelma, että kantalappuun olisi tullut aivan liikaa silmukoita, joten sovelsin taas siinä kohtaa, kun ohje neuvoi poimimaan lyhennettyjen kerrosten välistä silmukoita. Kaikesta tästä soveltamisesta seurasi, että olinkin ihan solmussa. Kaventaminen kantalapun reunoissa oli minusta tosi tylsää ja hankalaakin, pidän enemmän varresta aloitetun kantalapun reunoista silmukoiden poimimisesta.

Kaikkiaan aika mälsä kantapääntekokokemus. Edelleenkin on siis etsittävä omille puikoille sopivaa varpaista aloitetun sukan kantapään rakennetta.



Lankana sukissa on Arnen ja Carloksen 6-säikeinen sukkalanka. Puikot 2½. 16 s/puikko.