Retrovärit

Lankavaraston tuhoaminen jatkuu. Jouluisista kettulapasista jäi aika tavalla oranssia Nallea, ja laatikossa pyöri myös mustaa, valkoista ja punaista. Ne resonoivat tätä talvea pinteessä pitäviin paukkupakkasiin, joten puikot esiin. Halusin mukaan vielä yhden voimakkaan värin. Nallesta ei löytynyt sopivaa, mutta ärjyvihreä Marimba halusi kyytiin.

Kuviomallia varten selasin taas kerran neulekirjastoani. Jämälankasukat 2 -kirjan ohje Graffiti huuteli pääsyä tähän värimaailmaan. Ohjeesta sain sopivasti silmukkamäärän, valitsin tuhtipohjettani varten sen suuremman koon. Turhat silmukat sumplasin kantapään aikoihin.

Kolmosen puikot. Sukissa saakin neuloa aika napakkaa.

Kuviopa ei ollutkaan ihan helppo. Sähläsin sen kanssa kolme mallikertaa ennen kuin aloin pystyä lukemaan sitä neuleesta ilman ruutupiirroksen apua. Sittenpä se olikin niin hauskaa neulottavaa, että jatkoin sitä  myös jalkaterässä ohjeen raidallisuudesta poiketen. 

Ihan pian on helmikuun puoliväli. Lisää ja kovia pakkasia ennustetaan. Jokohan ottaisin tämän parin käyttöön?

Räven raskar jne.

Olen aina, ikuisesti ja joka joulu liemessä lahjojen kanssa. Kun kaikilla on kaikkea, tai lapsenlapsille toisen puolen suku ostaa enemmän kuin kaikkea. Ja kun sitten itse ja me saamme lahjoja niiltä, joille en osaa keksiä mitään kätevää, tarpeellista, haluttua. 

Onneksi sain joulun alla pari tilausta. Vanhempi poikani toivoi puurokippoja jo aikaisin syksyllä, ja hänelle meni paketissa muutakin. Nuorempi toivoi collegehousut, ja ompelin. Harmi, kun kuva jäi ottamatta. Pienokaiselle toivottiin nukkuma-asua (tai miten tuon nyt nimittäisi), ja sehän olikin jo helppo homma, kun isosiskolle olin kaavoittanut ja ommellut aikanaan samanlaisen. Isosiskolle kuulemma kaikki pinkki olisi mieluista, joten sen värinen kangaspala kaupasta, kaavat lehdestä ja saumuri hommiin. 

Miniän toive oli yksilöidyin (yksilöidä -> eikö vain taivukin noin): kettulapaset läpän kera. Sain kuvan hänen aikaisemmin saamastaan parista, jossa koko ei ollut osunut kohdilleen. Etsin lisävirikkeitä pinterestistä, ja niitähän löytyi kasapäin; taitaa olla revot muodin huipulla aina vaan. Tuumailemista riitti. Lankalaatikossa majaili mistälie peräisin ollut oranssi Nallekerä, ja siihen sopivat silmukkamäärät oli ihan helppo selvittää. Läppärakenteessakaan ei ollut mitään kummallista. Vaan se kettunaama. Mieluista, ihan suoraan kopsattavaksi soveltuvaa en nähnyt. Onneksi - eipähän tule linnatuomiota plagioinnista. Ennen kuin tyydyin lopputulokseen olin purkanut sen seitsemän kertaa ensin lapasen kärjen neulonnan ja sitten silmukoidun kuvio-osan. Silmiä jopa jännitin: millaiset kirjonnat niihin? Sentään ihan maailman yksinkertaisimmilla pistoilla tuli hyvät.

Joulun jälkeen lahjan saaja reklamoi. Olin neulonut peukalot ilman kärkiä, koska kuvittelin, että kaikki viittäkymmentä ikävuotta nuoremmat huitelevat kännykkää peukaloilla, ja kosketus siihen ei (tietenkään) tepsi villaneuloksen läpi, joten sormenpää pitää olla paljaana. Vaan hän toivoikin läpän myös peukaloon. Mielestäni peukussa roikkuva hattunen on vain tiellä ja kieltäydyin sellaista neulomasta. Hän suostui kohteliaana umpipeukkuun. Mutta yön yli pyöriteltyäni ajatusta liennyin ja ähräsin vielä peukkuläpät paikoillensa. En ole vakuuttunut niiden käytännöllisyydestä, mutta menköön niin, että asiakas on oikeassa.  

Repolaiset. Katsokaa nyt tuota peukkuläppää 😔

Kaikkien pikkutyttöjen lempiväri. Tykästyin noihin taskuihin, ja niin taisi hänkin. Settiin tuli mukaan vielä leggarit.

Kädet korvien korkeudella nukkuvan vauvan uniasu.

Kaiken kruununa aivan konkreettisesti isosiskon paketista kuoriutui prinsessan päävaruste.

Ei kultaa vaan puuvillalankaa ja dimangeja.

Niks naks niksilaatikko

Kerään tähän muistiin yksittäispläjäyksinä niitä sun näitä niksejä eri tekniikoista, kokeiluista, töistä sun muista, joista ei ole tarkempia esittelyjä.

 

Nappasin tämän muistiin Tuula Maarian virkkausvinkeistä.

Pitkän ketjusilmukka-aloitusketjun kiertymisen estäminen. Tuula selittää sen seikkaperäisesti hyvällä videollaan.

Peukalokiila. Lisäsin langankierrolla ja neuloin seuraavalla kerroksella sen kiertäen. 

HOX kiertämissuunta.

Italialainen 1o, 1n - joustimen päättely.

Huomasin, että jää helposti löysäksi = ei nätti.

  

Raitalangan voi luoda ristikkäin niin, että aloittaa värinvaihtumiskohdasta -> hauska väriefekti reunassa. Sama saadaan, jos otetaan luomiseen langat kahdesta erivärisestä kerästä. Tuloksena myös helpotus käänteen tekemiseen = neulotaan luomisreunan erivärinen osuus (valkoinen) yhteen halutun kerroksen silmukoiden kanssa (oranssit vasemmalla puikolla). 

 

Äidin oppeja: ripustuslenkin hommiin voi ommella napinläven. Nämä mikrokuituliinoissa mutta soveltuu myös pyyhkeisiin. Kirjoitin fb:n niksilaatikkoon tämän ja kerroin, että on nopeampi tehdä kuin ripustuslenkki. Joku väitti, ettei ole nopeampi. Mitä ihmettä? Tekeekö hän napinläven käsin, vai?

Remonttituulella

Huomasin pyykin jälkeen, että ties miten vanhoista collegehousuista vyötärö oli pahasti vammoilla. Muuten ehjät pöksyt - remontoin siis käyttökelpoisiksi.

Kuminauhan reuna  oli syönyt vyötärökaitaleen taitteen haavoille. Päätin purkaa kaitaleen kuminauhoineen irti.

Kaksi ommelta piteli kuminauhaa tasaisena. Ensin niiden kimppuun. Onneksi olivat ketjuommelta eli lähtivät purkautumaan langasta vetämällä.

Pahkeinen, kuminauhan alareuna oli ommeltu mukaan vyötärökaitaleen kiinnityssaumaan. Halusin kummarin talteen kokonaisena. Lisää purkamista siis.

Sekin sauma oli ketjuommelta - osittain.

Ihanuus ketjuompeleen purkajan kädessä - lankasätös.

Eipä kaitale irronnut noin vain, koska oli ommeltu muutenkin kuin ketjuompeleella. Ratkojalle riitti töitä.

Oho, sauman auettua huomasin, että saumanvara oli paksumpi kuin housut muuten. Taisi olla kankaan alkuperäinen kuosi säästynyt saumassa. Enpä ollut aiemmin ymmärtänyt, miten kulahtaneet pöksyt kuitenkin olivat.

Kuminauha oli ehjä vaan löysäksi venähtänyt. Ei saanut uutta elämää näissä housuissa. Mutta ei lentänyt roskiinkaan - vielä.

Vyötäröllä oli myös nyöri, täysin ehjä ja käyttökelpoinen.

Kun olin purkanut vyötärökaitaleen kokonaan irti, leikkasin sen puoliksi entistä yläreunataitetta pitkin. 

Taitoin kavennetun kaitaleen kaksinkertaiseksi ja ompelin paikoilleen. Napinlävet nyöriä varten jäivät sen verran taitteen viereen, että nyöri on vielä käyttökelpoinen.

Aikamoinen tovi hommaan meni. Kannattiko urakka? Housujen käyttöikä piteni. Kukkaroon säästyi uusien housujen hinta. Roskiin päätyi kapea suikale vyötärökaitaletta. 

Toisten collareiden remontoitava vyötärö odottaa.

Vaihtelua kantapäihin

Kantapään neulomisesta on tehty kokonaisia kirjoja, kuten Kantapään kautta ja Katse kantapäihin. Helposti saavutettavassa Punomossa esitellään vaikka kuinka monta tapaa tehdä sukan kantapää. Ja sitten tietysti kaiken maailman sukkakirjoissa (tarkoitan eri kielillä, eri maissa, eri aikoina jne. julkaistuissa opuksissa enkä kaiken-maailman-sanonnalla tarkoita vähempiarvoista) on kantapääohjeita joka makuun. Lisäksi on vielä tukuittain sukkarakenteita, joissa tuotetta manipuloidaan muutenkin kuin kantapäätekniikalla. Miksi siis neulottaisiin jalkaan asettuvat asusteet aina vain samalla tavalla? Miksi ihmetellä muuta kuin sitä kerran onnistuvaksi ja istuvaksi osoittautunutta tekotapaa?

No vaihtelun halusta, kuinkas muuten. Voihan siihen bravuurikantapäähänsä kyllästyäkin. Ja kenties oppimisen ilokin houkuttelee. Osaamisen rajaa ei neulomisessa ole, taitavammaksi voi kehittyä loputtomiin. 

Osaan ulkoa kolme erilaista kantapääkavennusta. Vähäisesti avustettuna selvitän vielä yhden lisää (ja opettelen senkin ulkoa, sisu vieköön!). Näin Pinterestissa kuvan tosi hauskasta, minulle uudennäköisestä kantapääratkaisusta. Kommenteissa kovasti kyseltiin sille ohjetta - haa, maksullinen. Mutta kantapään nimitys pötkähti jostain ilmoille: fleegle heel. Päätin ottaa siitä selvää. Ja Ravelrystapa löytyikin ohuelle sukkalangalle, vaiheittainen, eri silmukkamäärille, neulosvariaatioita sisältävä ohje.  

Luin ohjetta edestakaisin moneen kertaan. Oma lankani oli paksumpaa kuin ohjeen, mutta aloin sovellella. Varren jälkeen silmukoita lisättiin ja sukan muoto alkoi näyttää omituiselta. Usko lopahti, jätin tekeleen omilleen ja aloitin vertailtavaksi tutun peruskantapään (käytän tuota nimitystä, koska sitä kutsutaan eri tavoin eri paikoissa).

Vertailu: vasemmalla fleegle, oikealla peruskantapää. Kumpi näistä nyt sitten on jalan mukainen?

Sovitus: tekeleet nyt päinvastoin, vas perus, oik fleegle.

Rentoina lattialla variaatiot ovat aikamoisen erimuotoiset. Fleegle näyttää mielestäni hassun leveältä, kun olen tuohon toiseen tottunut  Vaan eipähän nuo jalassa niin kovin erilaiset ole; kumpaankaan ei jää ylimääräistä pussia eikä kiristystäkään. Olisin voinut jatkaa neulomista noista testeistä pitemmälle ja neuloa sukkaparin toiseen sukkaan toisen ja toiseen toisen kantapään.  Mutta samanlainen kummassakin sukassa oli luontevampaa. Purin vieraamman eli fleeglen. Ohjeen sille laitoin talteen. Harjoittelen ehkä vielä uudelleen.